The Lost World

Matkaa suunnitellessa alkuun oli varmaa vain yksi asia: Waitomon luolat on nähtävä. Pohjoissaaren kalkkikivikallioon on erityisesti Waitomon alueella muovautunut uskomattoman laaja luolaverkosto, joka tarjoaa loputtoman leikkikentän paikallisille hurjapäille. Lisäksi paikallinen eläinmaailman kuuluisuus, Arachnocampa luminosa, eli kiiltomato, joka on uniikki Uuden Seelannin asukas, houkutteli yrittämään kunnianhimoisia valokuvia.

When we were just planning the trip, only one thing was certain: We would have to see the caves of Waitomo. The local limestone has been morphed in to an incredibly wast network of caves, which offers an endless play ground for the local dare-devils. Furthermore, a local more organic celebrity, the unique Arachnocampa luminosa or glowworm, lives in these caves, and that got us into a mood for trying some amitious photographing.

About to start a 100m abseil.

Aikamme etsittyämme löysimme porukan, joka järjesti lapsenmielisille aikuisille seikkailuretkiä eräisiin Waitomon erikoisimpiin luoliin. Firman kotisivulla on luokiteltu erilaisia retkiä ns. Rambo-luokituksella yhdestä kymppiin. Tarjolla oli mm. traktorin sisäkumeilla kellumista (rambo 4), kävleyretki ja tirolilainen köysirata (rambo 5), sekä Lost World luola, johon abseilataan 100m vapaasti (rambo 6). Sitten oli 7 tunnin mittainen seikkailu, joka alkoi tuolla 100m laskeutumisella, jatkui luolaston läpi tarpomisella, kahlaamisella, ja uimisella ja sai luokituksen rambo 8. Sinne siis.

With a little bit of seraching we found a group that took people with playful attitude to the more spectacular caves in the area. They had neatly categorized their tours using a so called Rambo -rating from one to ten. Different tours could be like floating with inner tubes around the caves (rambo 4), walking and using a tirolian traverse (rambo 5), and finally the Lost World cave, which takes a 100m free abseil to enter (rambo 6). Then there was an 7 hour epic, starting with that 100m abseil, continuing with scrambling, wading, and swimming through the cave system, and was classified as rambo 8. That was, clearly, for us.

100m down, looking from the starting platform.

Matka alkoi odotusten mukaisesti perhosilla vatsassa. Laskeutumisvälineenä ole meille uppo-outo vehje nimeltään 'rack', ja se näytti miniatyyri pyykkilaudalta, jonka läpi köysi pujoteltiin. Osoittautui tähän hommaan ihan oikealta valinnalta. Ryhmäämme kuului 5 muuta sporttisen näköistä kaveria ja kaksi opasta. Itse laskeutuminen osoittautui alkuun työlääksi, sillä köyttä joutui kiskomaan jonkin verran. Lopussa taas vauhti tuppasi kasvamaan, ja sain kietaista kumpparin varren köyden ympäri jarruksi.

The abseil started, as expected, with a little fluttering in the stomach. We abseiled with a thing called 'rack' that we had never seen before. It mostly resembled a miniature washing board (hence the name, I guess) through which the rope was running. It turned out to be very ideal indeed for this job. Our group had in addition to us 5 sporty looking fellows, plus two guides. The descent itself was at the beginning very hard work, as I had to feed to rope through with some force. Further down the going got easier, until I had to wrap my wellington around the rope to break.

Squeezing through one of the narrow bits.

Itse luola on valtava. Täältä on otettu varmaan miljoonia valokuvia tuhansiin matkaesitteisiin. Päivänvalo suodattuu alhaalta nousevan lämpimän usvan läpi luoden luolan avoimeen osaan epätodellisen valon. Kaikkialla on kalkkikiven omituisia muotoja, sileitä ja kummallisia. Vesi on hallitseva elementti heti kiven jälkeen. 

The cave itself is gigantic. This is the place where they must have taken millions of photos for thousands of travel brochures. The light is filtered through the warm mist rising from the cave giving the whole place an unearthly illumination. All around you there are limestone shapes, weird and smooth and alien.

The view from below. I could have spent hours just admiring the beatiful, soft light the place has.

Teetauon jälkeen oppaamme päättivät, että näytimme kyllin kykeneviltä pieneen sivuretkeen, ennen varsinaiseen luolastoon pyrkimistä. Lähdimme katsomaan vanhaa, sokeaa, luola-ankeriasta. Ankeriaan luolaan piti kulkea kapeaa veden uurtamaa väylää pitkin, ja välillä uitiin. vesi oli yllättävän lämmintä, varmasti parikymmenasteista. Oppaat olivat varustautuneet kinkkuviipaleilla, ja kohta saimme pällistellä ahnasta, valkeaa ankeriaankitaa. Kun olimme viihdyttäneet vanhaa kalaa (voivat elää 60 vuotiaiksi) tarpeeksi, käännyimme kohti pääluolaa, josta jatkoimme itse luolastoon.

Our guides, after offering us a cup of tea and sandwiches, decided that we looked fit enough to do a little side-trip, before entering the actual tour. So we went to see an old eel. Might not sound too exciting, but the life of an eel can be as long as 60 years, and this one was old, blind, and used to regular feeding with sliced ham. Equipped with slices of the necessary ham, we followed a narrow waterway, occasionally swimming in the stream, to the eels cave. And soon we could gape at the white, hungry mouth of the old eel. After we had entertained the old fish enough, we turned back to the main cave, and started our tour.

Baby-eel. It came here from the sea, and has a long way to climb up the underworld river. When it reaches it's new home, it can thrive there many decades, before it's instincts drive it out to the sea, to breed. It's like with salmon, only the other way round...

Luolaston läpimeno osoittautui todelliseksi hurlumheiksi. Tämä on todellakin lapsellisten aikuisten harrastus. Ryömittiin ja puristauduttiin epätodennäköisten reikien ja tunneleiden läpi, hypitiin metrikaupalla altaisiin säkkipimeässä, saatiin hyvää treeniä kiipeämällä kielekkeelle ja hyppäämällä taas alas altaaseen yhä uudelleen ja uudelleen. Suurimman loiskauksen aikaansaaja sai nauttia yleisestä arvostuksesta. Tämän lopuksi kävelimme pitkän tunnelin läpi, jonka seinät olivat kirjaimellisesti täynnä ostereiden fossiileja, ja mikä oudointa, ostereiden helmien fossiileja.

Getting through the cave system was enormous fun. This truly is the play ground for adults, who do not want to take things too seriously. We grawled through improbable squeezes, jumped many meters down to a pool in total blackness, had a good exercise climbing up to a narrow rock ledge and jumping back down to a large pool again and again and again (the one making the biggest splash got the general approval of the group), and walked through a long tunnel littered with fossils of oysters and (imagine!) their pearls.

An underground waterfall, with some photogenic properties.

Lopulta, kun tunnelin loppu alkoi jo häämöttää, pysähdyimme vetämään henkeä ja sammutimme kaikkien valot. Hetken kuluttua pimeässä alkoi näkyä loistavia, sinisiä valopilkkuja, jotka tuntuivat kirkastuvan sitä mukaa kun silmät tottuivat pimeään. Lopulta sinisessä hämyssä alkoi erottaa luolan yksityiskohtia. Kiiltomadot pitivät parasta esitystään meille luolan katossa, muodostaen sinisen tähtitaivaan maan alle. Tätä katsellessa lepuutimme jalkojamme täydellisessä hiljaisuudessa. Aiemmin meluisa ryhmämme ei hiiskahtanutkaan moneen minuuttiin.

Finally, when we were approaching the end of the tunnel, we stopped for a break, and switched our lights off. In a few moments we could start seeing blue dots of light, getting brighter as our eyes got more used to the darkness. Finally it was possible to see details of the cave in the blue, cold light. Glowworms were giving their best performance in the ceiling of the cave, creating a field of stars under ground. Looking at these odd constellations, we rested our limbs in total silence. Our noisy group didn't utter a sound for many minutes.

Awestruck.

Päivä päättyi lopulta reippaaseen kävelyyn lammashaan halki ja pienelle vajalle, josta olimme lähteneet aamulla. Yksi oppaistamme oli livistänyt edeltäkäsin valmistamaan ruokaa, sillä välin kun ihastelimme valoshowta. Tarjolla oli erittäin tukeva grilli-illallinen, ja se tuli kyllä hotkittua hyvällä ruokahalulla. Oppaatkin innostuivat kiittelemään, kuinka hyvässä porukassa olimme kulkeneet Lost World -luolan läpi. He toivovat osallistujilta oikeaa asennetta ja halua yrittää hölmöjä juttuja, vaikkei niistä tyylikkäästi selviäisikään. Olimme suoriutuneet kaikesta minkä he keksivät meillä teettää, ja olivat varsin tyytyväisiä retkeen. Täytyy todeta, että varsin tyytyväisiä olimme mekin!

The day ended in a brisk walk through a field and to the shed where we had started. One of our guides had silently left us, when we were admiding the show in the cave, and had prepared us a nice barbeque-dinner. We ate it all with good appetite. Our guides told us how good a group we had managed to put together. All they wish from their customers is some attitude and willingness to do slightly stupid things, even if one could not do them with full style. We had managed to do everything they could throw at us, and they were quite pleased. I have to say, so were we!