Foggy peak

Foggy Peak (1740 m) seen from the road-side.

Anni: Matkalla länsirannikolle, pysähdyimme Springfieldiin, jossa meillä oli varaus kahdeksi yöksi Smylies-hostelliin. Springfield on vain tunnin ajomatkan päässä upeasta Arthur's Pass kansallispuistosta. Alkuperäinen suunnitelmamme oli patikoida enemmänkin Arthur's Passissa, mutta sää teki mutkan matkaan. Arthur's Pass kansallispuistossa satoi vettä (ja ylempänä lunta) koko sen pari päivää, jotka meillä olisi ollut aikaa tehdä pidempi retki. Hostellin isäntä Colin sen sijaan suositteli paikallisten nyppylöiden kiertämistä, vaikka aiotuksi päiväksi olikin luvattu kamalaa tuulta. Kun Uudessa Seelannissa tuulee, niin täällä Tuulee isolla t:llä. Alavilla mailla vauhti on normaalistikin luokkaa 20-30km/h, ja ylempänä 50km/h (tyyntä). Patikkapäivänä aamu oli hyvä, ylhäällä vain 80km/h tuulta, mutta se koveni koko päivän ajan.

On our way to the west coast we stopped in a place called Springfield, a smallish town an hour's drive away from Arthur's Pass. We had a reservation for two nights in Smylies, the local hostel. The weather being quite awful in Arthur's Pass, our host Colin recommended exploring the local peaks. He suggested Foggy Peak, the weather being (mild) 80km/h wind at the top, in the morning. The town was expecting a proper gale for the afternoon, and Colin reckonned that it might be better to be off the peak by that time.

It was windy.

Nousimme aikaisin ylös, ja aamiaisen jälkeen kevyesti pakattuina lähdimme Foggy Peakille. Jo tien reunan parkkipaikalla tuntui, että takki lähtee päältä. Tämä oli paikallisten mielestä ihan normaali ja hino sää, airinkohan paistoi, eikö vaan? Mitä ylemmäs nousimme, sitä kovemmaksi tuuli kävi, ja kello ei ollut vielä edes kahdeksaa. Rämmin jyrkkiin nousuihin tottumattomilla pohkeilla vastatuuleen koko ajan heikkenevin odotuksin. Olennaista Tuulessa oli se, ettei se ollut puuskaista varsinaisesti, vaan yksi puuska saattoi puhaltaa hellittämättä parikin minuuttia.

We got up early, ate our breakfast, and got going. Already at the car park it felt like the wind would blow my jacket off me. With legs unused to steep uphills I struggled up with diminishing expectations. The impressive bit about the winds in the pass is that they are relentless. A gust can keep going for minutes without letting go.

This view is definitely worth some struggle. Pretty soon after this we had to turn back. Shame.

Loppujen lopuksi meidn täytyi tehdä jotain mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt: kääntynyt aiotulta reitiltä takaisin. Mitä lähemmäksi itse huippua pääsimme, sen kovemmaksi tuuli nousi, ja se oli selvästi voimistunut myös alhaalla. Odotettu myrsky oli lähestymässä. Pienellä olanteella juuri ennen huippua tuuli nakkasi minut jaloiltani kahdesti. Jouduin todellakin tasapainoilemaan soralla, ja odottamaan puuskan loppua, mitä ei sitten meinannut tullakaan. Tilanne alkoi olla pelottava. Nakkasimme pienessä kivisuojassa suuhumme voileivän, ja käännyimme takaisin.

In the end we had to do something that I have not ever done before: Turn back from an already decided track. The higher we go, the stronger the gale grew, and it was clear that it was not just due to elevation, but the wind was picking up also at the foot of the mountains. The expected strong gale was approaching from the pass. For me the situation was tiring and scary, couple of gusts had already forced me to stop and regain balance. We found a small rock shelter, sat down, had a sandwich, and turned back.

The gale: Loppujen lopuksi odotettu myrsky katkoi kuudessa paikassa sähköjohdot, aiheutti yhden tulipalon (jonka Colin juoksi sammuttamaan, ollen toiselta ammatiltaan paikallinen palopäällikkö). Myös hostellin sähköt hävisivät pariksi tunniksi ja tuuli tempoi kaiken irtonaisen mukaansa. Paikalliset olivat kuitenkin hyvin varautuneita, eikä onnettomuuksia sattunut. Olen melkoisen helpottunut, että emme olleet missään lähelläkään vuorenrinteitä tässä säässä.

Finally the story ends with the gale cutiing electricity in six different locations, causing one fire (which Colin ran to put out, him being the local fire officer as well), and letting the hostel without power for a couple of hours, too. The locals are quite well prepared for these events, and no major accidents happened. I'm mighty glad we were nowhere near the slopes by the time the weather hit.