Zion Narrows - Part Two

Well, in the spirit of the trip as a two day trek, the blog post will also be a two part afair. The photos shown on the previous post were all from the first day. Now we have the photos from the second day.

Anni sets off in the morning. We carried all our water and our packs were noticably lighter.

We soon came to Big Spring which was, well big and a spring. It marked the point where the Narrows were their narrowest. After this there was a sustained period of inescapable narrow terrain where flash floods could prove disasterous. The trip was designed so we entered this section in the morning when the chance of thunderstorms were the lowest.

We obviously wanted to negociate this section fairly quickly, but not so fast that we couldn't take photos!

The canyon sides towered up and the water ran rapidly. From this point on most of the trekking was in the river. The rocks were loose and at points the current quite strong. But with care these didn't hinder us.

It was fairly cool and dark in the canyon despite the fact that it was clearly baking in the rest of the park. We spent most of the day wearing fleeces.

This view typifies what we saw. The sun shone tantilisingly close but rarely were we able to bask in its rays. The backdrops were illuminated spectacularly but the foreground remained dark, this made photography somewhat challenging.

A thief in the night

No matter where you go and how beautiful it is, there always has to be someone who ruins it. This was true of our trip to The Narrows. We hadn't seen anyone all day and when we camped we imagined that our castle extended several kms. Can you imagine our surprise when we discovered that we were robbed whilst we slept?

It is of course ones natural instinct to sleep closely to ones belongings but, on advice from the National Park, we didn't hoard our food in the tent but left it suspended unattended from a tree. In the morning when we went to retrieve our breakfast the evidence of a dirty thief was staring us in our face. The thief had gained access to the suspended bag by chewing through it and had taken every single one of our King Henry's hot and spicy nuts. It hadn't taken our blueberry bagels (which was fortunate as we had intended that they would be our breakfast), it hadn't taken our cereal bars, our fruit or our canyon mix. No, the thief clearly had a liking for hot and spicy nuts. We quickly blamed a cheeky chipmunk, but i was surprised that it had a taste for the nuts as they were in fact quite spicy. Anni confirms, "Yes, I thought that they were hot too, I even had to have a sip of water after eating a small handfull". We half expected to see the creature by the side of the river, clasping its belly regretting eating so many spicy nuts. But no, it had vanished like the rotten thief that it was.

The evidence. I believe this counts as forced entry and would be punished quite harshly if the courts were ever to catch the villain!

Zion Narrows - 2 päivän vaellus

Zion Narrows on Virgin joen pohjoisen haaran muovaama kanjoni. 'Narrows' tarkoittaa kanjonia tai kanjonin kohtaa, jossa seinät ovat kaksi kertaa korkeampia kuin kanjonin leveys. 'Slot' kanjoni on taas kanjoni, jossa kulkijan kädet ylettyvät koskemaan molempia seiniä yhtäaikaa.

In english: 'Narrows' means a canyon or a part of a canyon, where the vertical walls are twice as heigh as the canyon is wide. In a 'slot' canyon the walls are so close that it is possible to touch them both at the same time.

Zion Narrows on puiston suosituimpia vaellusreittejä ja sinne on loma-aikoina vaikea saada kulkulupia. Meillä kävi tuuri: ruuhkaa ei ollut. Koko kaksipäiväisen vaelluksen aikana emme nähneet ketään muuta, lukkunottamatta lähtöpaikkaa, ja kanjonin loppuosaa. Kaksipäiväiseen reissuun varataan leiriytymispaikka joen varrelta kanjonista. Meille osui pikkuinen leiripaikka nimeltään 'Spotted Owl', Pilkullinen Pöllö, joka oli enää kolmen vartin matkan päässä Big Springs -maamerkistä. Big Springs on eräänlainen rajapyykki. Yleensä leiri rakennetaan ennen sitä, sillä tämän jälkeen Narrows muuttuu 'vaaralliseksi'. Sateiden aikaan kanjonissa voi yllättää tulva, joka pyyhkäisee kaiken tieltään. Ukkosmyrky jossain kaukana voi tuoda vettä joen yläjuoksuille ja sivukanjoneihin, joka sitten pakkautuu valtavalla voimalla läpi koko kanjonin. Turvaohjeet ovat: "nouse heti ylemmäs, vähintään 2 metrin korkeuteen, ja odota". Big Springsin jälkeisellä osuudella ylämaata ei juurikaan ole, ja vaarallisen alueen läpikulku vie pari tuntia. Se on siis hyvä tehdä heti aamusta, kun ukkosmyrskyjen mahdollisuus on hyvin pieni. Syksyllä flash flood ei ole suuri uhka.

For its entirety the trek followed the Virgin River. This started as a stream through pastures, and gradually cut its way into a gorge as more streams converged with it to give it greater erosive power. The colours of the Zion fall were vivid and the trees were a riot of reds and golds.

Matka alkoi paikalliselta ranchilta, mutaiselta pellolta, jossa jäätyneet sorkanpainamat olivat ensimmäisiä esteitä. Klo 8 aamulla aurinko ei vielä paistanut kallioiden takaa ja kaikki oli huurteessa. Syksyinen ylänkö on väreissään uskomattoman kaunis. Juuri kun olimme astumassa joen mutkan taakse metsään, eteemme ilmestyi paikallisia peuroja, kolmen perhe. Kameralaukun rapina hälytti ne kuitenkin liikkeelle.

Matka jatkui joen poikki ristiinrastiin loikkien, ja reunalla kävellen. Alussa vältimme kenkien kastumista ja tasapainoilimme liukkailla kivillä. Tunnin parin päästä kahlasimme jääkylmässä joessa surutta. Joki mutkittelee niin paljon, että kävelykelpoinen penkka vaihtaa puolta joka sadan metrin välein. Yläjuoksulla syksyn punaiset ja keltaiset vaahterat ja tammet olivat reitin kohokohtia.

In the afternoon the vegetated gorge receeded and the shear rock walls of The Narrows dominated. This environment was as dark and forboding as it was unique. We spent a good amount of time walking in the river as there was just no other way. Luckily we had hired neoprene socks and canyoneering shoes so this wasn't the frigid experience that you would imagine.

Kun ensimmäinen 'narrows' tuli vastaan, asetelma muuttui. Vaihdoimme shortseihin ja jatkoimme yhä enemmän kahlaamista muistuttavaa matkaa. Välillä polku vei korkealle joen yläpuolelle ja ohi isompien koskien. Osa ihmisistä ottaa matkalle mukaan kuivapuvun housut. Meistä tämä olisi ollut vain ylimääräinen rasite ja hidaste. Kuvittele pussimaiset housunlahkeet nykimässä jalkoja alta voimakkaassa virrassa! Paljaat pohkeet toimivat parhaiten.

Obsticals like this waterfall had to be negociated. In this case it was easy to take a canyon to the side.

Illalla leiriydyimme kosken kupeelle Spotted Owl -nimiseen leiripaikkaan. Päivän kävely aiheutti jonkilaisen happimyrkytyksen, sillä tipahdimme melko pian teltan pystytyksen jälkeen. Unta riitti kellon ympäri.

Our charming and secluded campsite by the river. After the first hour of the trek we didn't see anyone all day. We went to bed as soon as the sun went down and slept soundly lulled to sleep by the constant noise of the river.

Seuraavana päivänä sää jatkui yhtä kirkkaana kuin edellisenäkin ja jatkoimme kanjonin jylhään osaan ohi Big Springs putouksen. Kanjonin seinät kiemurtelivat mielikuvituksellisesti ja joka mutkan takaa löytyi ainutlaatuisia veden muovaamia muotoja. Tämä matkan osuus vei ehdottomasti eniten kamera-aikaa. Veden määrä ja virtaus kasvoi tasaisesti ja teki poikittaisen kahlauksen hankalaksi. Niinpä jatkoimme yhä enenevässä määrin kulkua virran suuntaisesti.

Matkan loppupäässä alkkoi tulla vastaa turisteja, jotka tekevät vain Narrowsin alaosan joko sandaaleissa, paljasjaloin (hui!), tai vuokratuissa kuivahousuissa. Jotkut suunnitellen, jotkut mielijohteesta jokeen hypäten. Meitä rinkka selässä vastakkaiseen suuntaan kulkijoita hiukan ihmeteltiin ja tiedusteltiin, onko koko matkasta todella mahdollista suoriutua vain shortseissa ja neopreenisukissa. Kyllä on.

Rest Day - Angels Landing

Thundershowers threatened in the afternoon, so we decided to postpone our planned Zion Narrows hike by a day and do one of the front country trails instead. Naturally I suggested we did the hardest one, so on our rest day I made Anni hike Angels Landing. The trail isn't long, but it is brutal. It is the only one of the trails starting at the canyon floor that brings you to one of summits. We were surrounded by big mountains and I was hungry to see the view. The trail started in a gentle enough manner, but things got steeper. Initially this wasn't a problem as the path followed national park switchbacks and just meandered unmercifully uphill. For the ultra fit it wouldn't have been a problem, for the fit (which would include us) it took some real effort, and I'm sure the unfit would keel over.

Angel's Landing from the near the start of the trail.

The route follows the skyline. As we neared the mountain's shoulder, it was clear that things were going to get more technical. We had heard about the strenous nature of this trek and that it was not to be attempted by people with vertigo, but we dismissed them (as we have every other NP warning of difficulty) with the idea that "yes it's hard for the average American, but we're not average Americans, we're lean fit European climbers". Well, the trail wasn't technically demanding, but it required concentration and the terrain nurtured a certain level of interest. From a distance it looked improbable, but as we got closer everything fell into place.

Yes the trail really goes up this rock. You can see many people on it. These people worried me. I was confident that we would not fall. I wasn't so sure that other people wouldn't fall on to us.

Although the terrain looked daunting and exposed the hiking was really easy. The route had been crafted in the 1930s, steps had been hewn out of the soft sandstone and banisters (thankfully not the originals today) had been installed. It spoke of a more inventive time than the litigious society of today, when tourists would want to convine with nature rather than be shuttled around in park busses. I can't see such a trail being created in the modern era, and it was pleasing that this piece of inginuity had been preserved

From the top we were rewarded with sensational views. We had carried up my father's tripod and created a 360 degree panorama (which we should stitch together on return to Finland). We saw the scope of the park and were awed by the scale. The grandeur and verticality of the walls belittled anything that I had previously seen. As we came down, I noticed we had time for another trail, but Anni wisely recomended that we saved our energy for tomorrow, as we had a difficult back country trek planned. The next day I was to appreciate this advice.

Pine Creek Kanjoni - Canyoneering

Ensimmäinen täysi päivä Zionissa vietettiin seikkaillen. Saimme hankittua puistonvartijoilta luvan kulkea Pine Creek kanjonin läpi. Pine Creek kanjoni on yksi Virgin joen kanjoneista. Se on lyhyt, noin 4 tuntia kestävä reissu, plus tunnin vaellus kanjonin suulta sivilisaation pariin. Varusteisiin kuuluvat kiipeilyvarusteet (miinus mankkapussi), kanjonikengät (käsittämättömän hyvät märällä hiekkakivellä), ja märkäpuku. Kanjoneissa oleva vesi on yleensä alle 10 asteista. Köyden mitan määrää korkein laskeuduttava matka. Pine Creekin loppulaskeutuminen on n. 30 metriä vapaata laskeutumista.

Anni on the first abseil. The observant of you will notice that the rope is floating. I didn't know that ropes float, but I'm very grateful that they do. We had to work hard to prevent tangles, and if the rope had sunk and got caught around whatever lurked in the canyon pools I'm sure it would have been a recipe for disaster.

Kanjoneihin on rajoitettu pääsy. Pine Creek on lyhyytensä vuoksi suosittu, ja sinne myönnetään päivittäin enemmän lupia kuin muihin, vaativampiin kanjoneihin. Niinpä mekin päädyimme 'jonottamaan'. Edellämme kulki yksi kokenut nuorimies, joka opasti kahta ensikertalaista tyttöä. Varmistussolmut ja narut olivat tytöillä jatkuvasti sekaisin, jonka lisäksi joka laskeutuminen vaati ponnekasta suostuttelua.

Kanjonin näkymät olisivat todellakin valokuvauksen arvoisia, mutta se oli toivotonta. Tällaiseen reissuun emme uskaltaneet ottaa muita kameroita kuin Tonyn pienen vedenkestävän, jolla ei voi säädellä valotusta tai tehdä juuri muitakaan kikkoja. Kuvat eivät vain onnistuneet. Ylhäältä suodattuva valo tekee kanjonin pohjalla kulkemisen tunnelmalliseksi ja hiukan aavemaiseksi, ja kuvauksellisia kohteita olisi joka kulman takana, mutta niiden nappaamiseen tarvitaan jotain muuta kuin turistikamera. Harmittaa.

Mielenkiintoisin tehtävä koko reissussa oli varmistulaitteen irroittaminen laskeutumisköydestä uimasillaan. Minulta se onnistui suhteellisen hyvin, sillä kannoin selässäni kuivapakkausta, joka kellutti. Tökkäsin jalat kalliota vasten ja sain irrotella narut rauhassa selälläni kelluen. Tonylle homma oli vaikeampi. Lisäksi viimeinen laskutuja joutuu uimaan lammikosta pois vetäen pirun raskasta, märkää köyttä alas kalliolta.

If this photo just looks black then you can just think, "well that's how they must have felt", but you'd probably do better to adjust your screen. The water in the canyon was frequently waist deep but at times required swimming in. Pulling the ropes from abseiling whilst swimming presented a new challenge that either of us had faced before.

Zionissa on tähän vuodenaikaan suhteellisen lämmintä, ja kanjonissa hytisemisen jälkeen olin jo odottanut näkeväni auringon. Viimeinen laskeutuminen lähtee pieneltä kivitasanteelta, aurinkoiselta puolelta kanjonia, ja siellä jouduimmekin odottamaan melko pitkään, jumittuneen varmistusnarun vuoksi. Aurinko päätti pysyä pilvessä, ja tasanteella tuli todella kylmä. Lisäksi kanjonista ilmestyi uusi ryhmä ihmisiä, joten jono vain kasvoi. Vielä jaksoimme kuitenkin hymyillä kameralle.

As the canyon opened out we were pleased to see the light. You'll notice that we are wearing wet suits, this was pretty essential.

Viimeinen lakeutuminen oli haastavaa. Teimme koko reissun kiipeilyköysillä, jotka eivät todellakaan ole ideaalisia tähän hommaan. Ensinnäkin, ne imevät vettä ja ovat raskaita käsitellä. Toisekseen, ne joustavat, sillä niiden on otettava vastaan mahdollisesti putoavan kiipeilijän paino. Kanjoneita harrastuksenaan kulkevat käyttävät staattisia, joustamattomia köysiä, jotka eivät ime vettä. 30 metrin abseilaus joustavalla kiipeilyköydellä, ja kitkalaite täynnä hiekkaa, oli kuin olisi istunut valtavan jojon päässä. 20 metrin kohdalla pompotus oli jo huomattavaa, ja hirveän kitkan vuoksi laskeutuminen tökkivää. Tökkiminen vain pahensi köyden pompotusta, ja 30 metrin kohdalla olin jo tulla merisairaaksi. Ylösalasliike oli laajuudeltaan varmasti metrin. En tekisi yhtään korkeampaa laskeutumista dynaamisella köydellä.

Anni on the last freehanging abseil. The photo is bad because the light was poor. It isn't bad because I'm an incompetant photographer. Honest.

Viimeinen laskeutuminen onnellisesti ohi, lähdimme kanjonista tulevaa puroa pitkin kohti tietä. Loppuvaellus kesti tunnin, jona aikana aurinkokin tuli vihdoin esiin, ja saimme itsemme lämpimiksi. Vaihdoimme kuivapakkauksesta vaatteet ylle, putsasimme kanjonikengistä hiekat, ja painelimme parkkipaikalle. Tehtävä suoritettu!

Early Impressions of Zion

We arrived in Zion, found a place to camp, and arranged tomorrow's activity (today's at time of blogging). We didn't have time to explore the park but the verdict judging on the view from the campsite was sensational.